Evakkoinstituutin perustaminen!
Aika on kypsynyt Evakkoinstituutin ja pysyvän evakkonäyttelyn perustamiseen. Lue seminaarin puheenvuorot ja katso kuvat.
|
|
|
|
|
|
|
Evakkoinstituutin perustaminen! Aika on kypsynyt Evakkoinstituutin ja pysyvän evakkonäyttelyn perustamiseen. Lue seminaarin puheenvuorot ja katso kuvat. |
| Etusivu / Seminaari / Instituutti / Kertomukset |
|
|
|
|||||||||||||||||||||||||
Tilaa sähköpostilla tietoa päivityksistä, tapahtumista ja uutisista. |
Oli syyskuu 1939. Elin Karjalassa lähellä Rajajokea Raudun pitäjässä. Muistan päivän, jolloin kotini penkillä istui totisia harmaapukuisia miehiä. Minua viisivuotiasta pikkutyttöä ihmetytti, miksi vieraat miehet meillä istuivat. Vielä enemmän ihmettelin, miksi äiti itkien kokosi tavaroita, joita ottaisimme matkalle mukaan. Minä ja siskoni kuljimme iloisesti huoneessa edestakaisin kädessä uusi sievä käsilaukku, minkä vanhempani antoivat kaupasta todeten, ettei niitä kuitenkaan enää voi myydä. - Tätä ihmettelin. - Vielä enemmän hämmästelin, kun äiti seisoi nurkkakaapin edessä, piti leipäveistä kädessään ja tuumi, pitäisikö se ottaa mukaan. - Matkalle mukaan leipäveitsi? En ymmärtänyt, miksi. Kun lähdimme, oli äidillä mukana kaksi vanerista matkalaukkua ja kolme pientä lasta. Muuta emme saaneet kodistamme pelastetuksi. Emme päässeet sinne enää koskaan takaisin. Ne harmaapukuiset miehet olivat saaneet tehtäväksi polttaa kotimme. Sen alueen talot poltettiin, jotta vihollisen eteneminen olisi vaikeampaa. Muistan pitkän väsyttävän matkan täydessä härkävaunussa, mikä oli tarkoitettu tavaroiden kuljetukseen. Heinien päällä oltiin, aikuiset ja lapsetkin itkivät. Eläimiäkin oli vaunussa. Olimme lähteneet Raudun pitäjän Palkealan kylästä. Matka johti ensin Savoon Jäppilään. Siellä oli tuvassa useampi karjalaisperhe. Me lapset enimmäkseen istuimme sängyn päällä. Ei oikein rohjennut liikkua lattialla. Jotenkin siinä tultiin toimeen. Erityisesti on jäänyt mieleeni tapaus, kun äiti lähti meidän kanssa eräänä sunnuntaina kirkkoon Kun kuljimme kirkon pihalla, hän kuuli erään savolaisnaisen sanovan: - Mittee nuo evakot tekkäävät tiellä pyhhee muota talloomassa, oha niitä oikeita immeisiäki, jotka tiellä käyvät.- Äiti kertoi tämän meille, kun palasimme takaisin ja kuljimme hiljaista metsätietä. Otin kiinni äidin hameenhelmasta ja kuljimme aivan lähekkäin, lapset 6-, 5- ja 3-vuotiaat. Toisesta evakkotalosta muistan tapauksen, kun minulle tuli keltatauti. Äiti sai lääkäriltä neuvon, että pitäisi juottaa marjamehua. Äiti oli nähnyt, että talossa oli iso tiinu täynnä puolukoita. Hän pyysi ostaa marjoja. Emäntä sanoi: - Pittee siästee poijille, kun poijat tulloo lomille. - Ei myynyt. Omaan kellariin Karjalassa oli sinä vuonna laitettu tavallista enemmän hilloja ja mehuja. Ne olivat siellä. Äiti käveli taloon, missä ensin olimme. Sen talon emäntä antoi mehupullon. Kolmannessa talossa meille oltiin hämmästyttävän ystävällisiä. Jo ensimmäisestä illasta muistan, kun sisareni kanssa istuimme tuvassa sängyn laidalla. Jalkani eivät yltäneet lattialle. Väsytti, mutta ei uskallettu käydä nukkumaan. Talon iso tyttö kulki ohi ja sanoi ystävällisesti: - Käykää vaan siihen nukkumaan. - Muistan, miten hämmästyin ja ajattelin: - Sanoo meille ystävällisesti, vaikka me ollaan evakkoja.– Jo sota-aikana isä sai hankituksi meille oman talon. Se oli Rantasalmella Kolkontaipaleella. Muistan, kuinka suunnattoman iloisia siitä kaikki olimme. Saimme vähitellen taas hankituksi kaiken, mitä tarvitsimme. Siellä minä aloitin koulunkäyntini. Kävin kansakoulun ensimmäisen luokan. Sisareni oli silloin kolmannella luokalla. Täältä siirryimme Ruokolahdelle Rasilan kylään, missä vanhempani jatkoivat kaupan pitämistä. Sain käydä oppikouluakin, mikä sijaitsi Imatralla. Linja-autolla sitä 20 kilometrin matkaa kuljettiin. Auton perässä ulkopuolella oli pönttö, mihin laitettiin pilkkeitä (= pieniä puupalikoita) palamaan. Näin saatiin kehitetyksi voimaa, minkä avulla auton moottori kävi, häkäkaasutin. Usein noustiin pois autosta työntämään sitä, kun ei auto jaksanut vetää aina mäkiä ylös. Kauan oli lapsen mielessä tunne, että ollaan huonompia kuin muut, koska ollaan evakkoja. Nyt aikuisena olen tajunnut, mikä elämänvireys karjalaisissa on. Kaikki tuntemani karjalaiset ovat saaneet raivatuksi uudet elinolot täällä muualla Suomessa ja karjalaisuus elää jatkuvasti. Vaikka taloudellisesti on riittävästi, ei kaipaus entisille kotiseuduille hellitä. Toivomme hartaasti, että Karjala saataisiin takaisin muun Suomen yhteyteen. |
|
| 2004 © Copyright Evakkoinstituutti / ProKarelia | Site by Bravo |
